avioliitto

Rii­tai­san avio­eron osi­tus - näin sel­viät sii­tä

Tatu Mäenpää

Avioero ja omaisuuden jakaminen ei välttämättä onnistu ilman riitoja. Silloin avuksi kannattaa ottaa puolueeton pesänjakaja.

Avioerossa avioparin yhteinen elämä erotellaan ja jaetaan puolisoiden kesken. Puolisoiden yhteiselämä muuttuu avioeron jälkeen ja molemmat jatkavat omia elämiään tahoillaan.

Koko avioeroprosessi voi olla henkisesti raskas. Vaikka itse avioero olisikin käynnistetty yhteisymmärryksessä, saattaa erimielisyyksiä elämisen jakamisesta syntyä helposti.

On kuitenkin myös tilanteita, joissa avioero saattaa olla hyvinkin riitaisa. Puolisot eivät välttämättä pääse asioista ollenkaan yhteisymmärrykseen. Silloin voi olla syytä hakea ulkopuolista apua avioeron hoitamiseen.

Mistä asioista avioeron yhteydessä sovitaan?

Avioeron yhteydessä on sovittava muun muassa omaisuuden jakamisesta. On selvitettävä löytyykö puolisoilta avioehto vai onko heidän omaisuutensa avio-oikeuden alaista.

Lisäksi on vastattava kysymyksiin liittyen esimerkiksi mahdollisten lasten elatukseen ja asumiseen. Voidaan myös miettiä, onko syytä jatkaa aviopuolisoiden keskinäistä elatusvelvollisuutta ja kuinka kauan se mahdollisesti jatkuu.

Mitä avio-oikeus tarkoittaa?

Puolisoilla on lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen silloin, kun avioliitto päättyy avioeroon tai toisen kuolemaan. Molempien omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan tasan puolisoiden kesken.

Avio-oikeutta voidaan rajata avioehtosopimuksella, jonka puolisot voivat halutessaan solmia. Sopimuksella voidaan määritellä omaisuus, joka jää avio-oikeuden ulkopuolelle.

Sopimus voi koskea joko koko omaisuutta tai vain osaa siitä. Avioehtosopimus on solmittava viimeistään ennen kuin avioeroasia tulee vireille.

Avioeron osituksen voi aloittaa avioerohakemuksen toimittamisen jälkeen

Avioeroasia tulee vireille, kun ensimmäinen avioerohakemus lähetetään käräjäoikeudelle tai, kun hakemus annetaan tiedoksi toiselle puolisolle.

Heti, kun asia on tullut vireille, syntyy mahdollisuus aloittaa osituksen toimitus. Ositus voidaan siis toimittaa jo ennen kuin avioero on astunut virallisesti voimaan.

Avioeron vireilletulohetki on osituksen perusteen syntyhetki. Sen jälkeen hankittu omaisuus jää osituksen ulkopuolelle.

Osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaiset varat ja velat lasketaan yhteen ja jaetaan puolisoiden kesken. Näin saadaan katkaistua puolisoiden taloudellinen side toisiinsa. Varakkaampi puoliso maksaa toiselle tasinkoa, joko rahana tai jonain muuna omaisuuden muotona.

Osituksen sovittelu ja kohtuullistaminen

Sovittelu osituksessa on mahdollista, jos on tarpeellista kohtuullistaa sovittelun lopputulosta. Näin voi olla, jos esimerkiksi avioliitto on kestänyt hyvin lyhyen aikaa.

Sovittelun tarpeellisuutta harkitaan tapauskohtaisesti.

Ositus ja avioehto

Jos puolisot ovat ennen avioeroasian vireille tuloa solmineet avioehtosopimuksen, suoritetaan osituksen sijasta omaisuuden erottelu.

Omaisuuden erottelu tehdään avioehtosopimuksen mukaan. Puolisoiden omaisuus erotellaan toisistaan ja molemmat saavat pitää heille kuuluvan omaisuutensa.

Usein omaisuuden erottelussa sovelletaan nimiperiaatetta. Nimiperiaatteen mukaan omaisuus, joka on hankittu vain toisen nimiin kuuluu tälle kyseessä olevalle puolisolle.

Poikkeus nimiperiaatteeseen on mahdollista tehdä jos voidaan osoittaa, että omaisuus on hankittu nimenomaisesti yhteiseen omistukseen.

Miten ositus tehdään avioerossa?

On kaksi eri tapaa toimittaa ositus: sopimusositus ja toimitusositus.

Sopimusositus

Sopimusositus voidaan toimittaa puolisoiden kesken, tarvittaessa juristin avustuksella. Se tehdään kirjallisen ositussopimuksen mukaisesti.

Ositussopimus saa olla vapaamuotoinen ja puolisot voivat näin keskenään päättää sen sisällöstä.

Sopimuksessa voidaan ratkaista kysymykset paitsi omaisuuden jaosta avioliiton päättyessä, myös esimerkiksi lasten elatuksesta ja asumisjärjestelyistä. Sopimusositus perustuu siis puolisoiden yhteiseen tahtoon. Kun sopimus on allekirjoitettu, eivät puolisot voi enää esittää uusia vaatimuksia ositukseen liittyen.

Sopimusositus on mahdollista, kun puolisot pystyvät yhdessä sopimaan osituksen sisällöstä. Heidän on pystyttävä kartoittamaan koko avio-oikeuden alainen omaisuus ja jaettava se keskenään.

Tasingon määrästä ja muodosta on saavutettava yhteisymmärrys.

Toimitusositus

Toimitusositus suoritetaan aina pesänjakajan toimesta. Pesänjakaja toimittaa osituksen lakeja noudattaen. Hän ohjaa osituksen kulun.

Pesänjakaja pyrkii ratkaisemaan erimielisyydet ja saavuttamaan osituksessa oikeudenmukaisen lopputuloksen. Jos puolisot ovat kuitenkin jostakin asiasta yksimielisiä, noudattaa pesänjakaja silloin heidän toiveitaan.

Toimitusositus tulee yleensä kyseeseen, kun sopimusositus ei ole mahdollista. Kyseessä voi olla riitaisa avioero, jossa avioeron osapuolet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen osituksen toimittamisesta.

Osituskirjan allekirjoittaminen

Osituksesta tulee aina tehdä osituskirja. Osituskirja on tehtävä kirjallisesti. Molempien puolisoiden on allekirjoitettava se.

Jos ositus on tehty sopimusosituksena, tulee osituskirjassa lisäksi olla kahden esteettömän todistajan allekirjoitukset. Toimitusosituksessa riittää ainoastaan pesänjakajan allekirjoitus.

Miten pesänjakaja hankitaan?

Pesänjakaja on tuomioistuimen määräämä, puolueeton henkilö. Hänen on oltava ammattitaitoinen ja asiantunteva. Siksi pesänjakajat ovat lähes poikkeuksetta henkilöitä, jotka ovat saanet oikeustieteellisen koulutuksen.

Avioeron osapuolet tai vain toinen heistä hakee pesänjakajaa käräjäoikeudelta. Käräjäoikeus siis osoittaa pesänjakajan toimitusositukseen.

Onko ositukseen pakko suostua?

Vaikka osituksen toimittaminen on suotavaa, ei sitä ole pakko tehdä. Molemmilla osapuolilla on kuitenkin oikeus vaatia ositusta. Osituksen aloittamiselle tai sen tekemiselle ei ole asetettu aikarajoja.

Riitaisassa tilanteessa osituksen suorittaminen voi kestää hyvinkin kauan, varsinkin jos toinen osapuoli on haluton edesauttamaan osituksen etenemistä.

Osituksen toimittaminen yleensä hankaloituu, mitä kauemmin sitä pitkittää. Vuosien jälkeen voi olla hankala selvittää ositettavaa omaisuutta ja sen arvoa.

Pesänjakajan toimittama ositus etenee yleensä tasaista tahtia. Pesänjakajan tulee varmistaa, että molempien osapuolten oikeudet täyttyvät tasapuolisesti. Siksi pesänjakajaa kannattaa hakea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Ei ole kummankaan osapuolen eduksi, että osituksen toimittaminen pitkittyy riitojen takia.

Mitä eroaminen maksaa?

Avioeron hintaan vaikuttaa moni asia, kuten pakolliset viranomaismaksut, lakiasiantuntijan käyttäminen sekä kuinka kauan omaisuuden jakaminen kestää.

Avioerohakemus maksaa sen molemmissa vaiheissa. Käräjäoikeus laskuttaa käsittelyä maksua ensimmäisestä hakemuksesta noin 210 euroa ja toisesta hakemuksesta 100 euroa.

Lisäksi avioeron osapuolet saattavat käyttää oikeudellista apua osituksessa, joka lisää avioeron kuluja. Pesänjakajan käyttäminen toimitusosituksessa on oma kulueränsä.

Pesänjakajan palkkiot riitaisassa erossa

Avioeron osapuolet vastaavat pesänjakajan palkkiosta puoliksi riippumatta siitä, kumpi sitä on käräjäoikeudelta hakenut.

On hyvä kuitenkin huomioida, että pesänjakaja voi vaatia koko summan toiselta osapuolelta, jos toinen ei maksa osuuttaan. Tällaisessa tilanteessa koko summan maksaneella on oikeus periä osuutensa siltä puolisolta, joka ei osuuttaan maksanut.

Koska pesänjakaja on välttämätön toimitusosituksessa, kasvavat avioeron kulut riitaisassa avioerossa. Toisaalta pesänjakajan johdolla tehtävä toimitusositus on varma tapa turvata, että molempien puolisoiden oikeudet toteutuvat.

Hoida avioeroprosessi Aatoksessa hintaan 199 €

Aatoksen avioeropalvelu sisältää omaisuuden oikeaoppisen osituksen, hakemusten helpon täytön ja lähettämisen käräjäoikeudelle, sähköiset allekirjoitukset ja kaikki tarpeelliset sopimukset.

Sinun ei tarvitse tietää avioerosta etukäteen yhtään mitään, vaan palvelu auttaa sinut alusta loppuun.

Voit hakea avioeroa yksin tai yhdessä puolisosi kanssa. Aatos tarjoaa lakiapua, mikäli avioeroprosessista herää kysymyksiä.

Kun hoidat avioeron Aatoksessa, ei sinun tarvitse pelätä kulujen kasvavan suuriksi. Avioeropalvelu maksaa 199 euroa sekä pakolliset viranomaismaksut 310 euroa.

Hoida avioero helposti, edullisesti ja juridisesti oikein.