Lähteisten taakkaa on mahdollista ennaltaehkäistä pohtimalla etukäteen kuolemaan liittyviä järjestelyjä. Järjestelyissä apunasi toimii niin kutsuttu kuolemakansio, johon voit merkitä seikkaperäisesti, mitä asioita kuolemasi jälkeen tulee huomioida ja miten haluaisit hautajaiset järjestettävän.
Kuolemakansio voi sisältää hyvin vapaamuotoisen listauksen sinulle tärkeistä asioista. Voit lisätä listaan kaikki olemassa olevat tilaukset, verkkosivujen profiilit sekä salasanat. Kuolemakansio voi olla fyysinen kansio tai digitaalisesti tallennettu tiedosto.
Kerro, minkälaiset hautajaiset haluat
Omien hautajaisten suunnittelu on kasvava trendi maailmalla. Pelkästään Isossa-Britanniassa lähes miljoona ihmistä on ostanut omat hautajaisensa ennakkoon voidakseen suunnitella niistä halutunlaiset muistotilaisuuden tarjoiluja myöten.
Ylen mukaan ilmiö yleistyy hiljalleen myös Suomessa. Erityisesti nuoremmat ikäluokat ovat aiempaa halukkaampia pohtimaan omaan kuolemaansa liittyvistä asioista ja järjestelyistä.
Hautajaisten suhteen voit pohtia etukäteen esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
- Valitsetko arkkuhautauksen vai tuhkauksen?
- Millaisen arkun tai uurnan haluat?
- Missä muistotilaisuus järjestetään?
- Mitkä ovat kukka- ja musiikkitoiveesi?
Tekemällä hautaustestamentin ja hautaussuunnitelman säästät läheistesi aikaa surun keskellä.
Tiesitkö tämän?
Hautajaisten ei tarvitse noudattaa tiettyä kaavaa. Kirkollisissa hautajaisissa siunaustilaisuus on perinteisesti hyvin muodollinen, mutta siviilihautajaisissa tilaisuus voidaan toteuttaa vapaasti heijastamaan vainajan persoonallisuutta. Mikäli siis haluat hautajaisiisi jazzia ja elämäniloisia puheita, on se sallittua.
Sosiaalisen median profiilit kuoleman jälkeen
Monilla sosiaalisen median palveluilla on käytössään lomake, jonka kautta läheinen voi pyytää profiilin poistamista tai asettamista muistotilaan. Väärinkäytösten estämiseksi palvelut vaativat kuitenkin usein henkilön kuolemasta todistuksen, kuten otteen väestötietojärjestelmästä.
- Facebook – lähiomainen tai kuolinpesän selvittäjä voi pyytää tilin poistamista lomakkeella. Helpointa Facebook-tilin hallinta on, jos vainaja on nimennyt etukäteen perintöyhteyshenkilön yrityksessä.
- Twitter – tilin voi poistaa ainoastaan lähiomainen englanninkielisellä lomakkeella. Väärinkäytösten estämiseksi palvelulle tulee toimittaa kuolintodistus.
- LinkedIn – tilin poistamista voi periaatteessa pyytää kuka tahansa vainajan LinkedIn-ystävistä. Palvelulle tulee toimittaa kuolleen käyttäjän nimi, viimeisin työpaikka, ilmoittajan suhde vainajaan ja profiilin URL-osoite.
Voit helpottaa läheistesi työtä jättämällä listan kaikista käytössäsi olevista nettipalveluista käyttäjätunnuksineen ja salasaloineen. Muista ilmoittaa myös puhelimesi, tietokoneesi ja sähköpostiosoitteidesi salasanat.
Kirjaa eri palveluiden salasanat ja käyttäjätunnukset ylös ja talleta ne esimerkiksi tallelokeroon. Kuolemasi jälkeen niiden hallinta siirtyy valitsemallesi yhteyshenkilölle.
💡 Tiesitkö, että voit nimetä esimerkiksi Facebookiin perintöyhteyshenkilön, joka helpottaa tilin sulkemista tai siirtämistä muistotilaan?
⚠️ Huomioithan, että kirjesalaisuus ei suojaa sähköposteja enää kuoleman jälkeen.
Lue lisää: Läheisen kuolema ja muistilista käytännön asioiden järjestelmiseen
Anna ohjeet pankki- ja vakuutusasioiden hoitamiseen
Vainajan raha-asioiden hoitaminen voi tuntua työläältä. Finanssivalvonnan mukaan valtuutetun osakkaan pitää esittää pankille muun muassa perukirja ja vainajan täydellinen sukuselvitys voidakseen hoitaa kuolinpesän kaikkia raha-asioita.
Voit omalta osaltasi auttaa läheisiäsi tekemällä etukäteen selkoa pankkiasioistasi.
Kirjaa ainakin seuraavat tiedot läheistesi tarkistettavaksi
- Pankit, joissa olet asiakkaana – ilmoita myös tilinumerot ja tiedot maksu- tai luottokorteista sekä verkkopankkitunnuksista
- Lainat – velat maksetaan kuolinpesän varoista, joten osakkaiden tulee tietää lainojesi kokonaismäärä.
- Talletukset – tilit, joissa sinulla on rahatalletuksia
- Automaattisesti maksuun menevät maksut ja lahjoitukset
Kuolemakansioon kannattaa kirjata myös ottamasi vakuutukset, jotta kuolinpesän osakkaat voivat tarvittaessa irtisanoa ne.
Tärkeiden asiakirjojen ja sopimusten säilytyspaikka
Tiesitkö, että vainajan elinaikanaan tekemät sopimukset eivät lakkaa kuolemaan, vaan siirtyvät kuolinpesän vastuulle? Muiden tehtävien ohessa kuolinpesän osakkaiden tuleekin huolehtia vainajan eri sopimusten irtisanomisesta.
Samoin osakkaat ovat vastuussa vainajan henkilökohtaisten asiakirjojen mitätöinnistä ja esimerkiksi testamentin esille tuomisesta.
Voit helpottaa läheistesi työtä kertomalla, missä paikassa säilytät elämäsi tärkeitä dokumentteja. Kerro myös, mitä sopimuksia sinulla on voimassa ja missä niitä säilytät.
Kerro merkittävistä omistuksista
Kuolinpesän selvittäminen on usein aikaa vievää ja hankalaakin. Vuosien kuluessa omaisuutta on voinut kertyä runsaasti, eikä edes läheisillä ole välttämättä tarkkaa tietoa kaikista omistuksista.
Esimerkiksi pesän osakkaat eivät pääse käsiksi kryptovaluuttoihin, ellei vainaja ole jättänyt heille tietoa virtuaalilompakostaan tai palvelusta, johon on virtuaalivaluuttaa sijoittanut.
Lisäksi jäämistön selvittämistä varten tarvitaan usein runsaasti erilaisia asiakirjoja. Mikäli vainajalta jäi esimerkiksi asunto-omaisuutta, kiinteistöstä vaaditaan lainhuuto- ja rasitustodistukset sekä kauppakirja ja asunto-osakkeista osakekirja, kauppakirja sekä isännöitsijäntodistus.
Autoista ja muista kulkuneuvoista tarvitaan puolestaan rekisteriotteet.
Tee siis selvitys tärkeimmistä omistuksistasi ja niihin liittyvistä asiakirjoista. Mikäli sinulla on asunto-omaisuutta, lisää listaan isännöitsijän ja esimerkiksi vuokralaisen yhteystiedot.
Esimerkki 1: sijoitetut kryptovaluutat jäävät löytämättä
Pekka oli eläessään sijoittanut omaisuuttaan kryptovaluuttoihin. Hän ei kuitenkaan ollut kertonut kenellekään, missä virtuaalilompakko sijaitsi. Kukaan ei myöskään tiennyt palvelua, jonka kautta Pekka oli rahojaan sijoittanut. Kukaan ei tiennyt, missä kryptot sijaitsivat ja kuinka paljon niitä olisi perintönä tullut.
Kerro kenelle haluat kuolemastasi kerrottavan
Oletko viettänyt sosiaalista elämää? Haluatko, että tieto kuolemastasi tavoittaa varmasti kaikki tutut henkilöt vuosien varrelta?
Kuolinilmoituksen laittaminen lehteen on perinteinen tapa ilmoittaa kuolemasta, mutta voit myös valtuuttaa läheisen yhteyshenkilön toimimaan sanansaattajana, joka ilmoittaa kuolemastasi esimerkiksi eri harrasteryhmille.
Läheisten tulee ilmoittaa kuolemasta ainakin työnantajalle, taloyhtiön isännöitsijälle ja vuokranantajalle, joten lisää kuolemakansioon myös näiden tahojen yhteystiedot.
Esimerkki 2: läheiset ilmoittavat kuolemasta eri tahoille
Laitesukellusonnettomuudessa menehtynyt Minna oli aktiivinen jäsen kotikaupunkinsa tanssikerhossa. Hänen toiveestaan läheiset esittivät tiedot kuolemasta kerholle, minkä lisäksi he ottivat yhteyttä myös Minnan työnantajaan.
Tällä oli myös käytännöllinen syy: läheiset olivat oikeutettuja saamaan korvausta työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta.
Lakiasiakirjojen tekeminen on osa varautumista
Esimerkiksi testamentin avulla sinun on mahdollista vaikuttaa siihen, kuinka perintösi jakautuu. Lisäksi voit kirjoittaa testamenttiin toiveitasi käytännön järjestelyistä.
Voit kokeilla heti testamentin tekemistä ilmaiseksi klikkaamalla alla olevaa painiketta.