Ansiotulo on lähtökohtaisesti työstä saatua tuloa, kun taas pääomatuloa kertyy muusta varallisuuden kartuttamisesta. Jaolla ansio- ja pääomatuloon on merkitystä erityisesti verotuksen kannalta, sillä näitä eri tuloluokkia verotetaan eri tavoin.
Tässä artikkelissa selvennämme eri tulolajeja ja niiden eroja.
Pääomatulo on varallisuuden tuottamaa tuloa
Pääomatuloa on omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto sekä muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen.
Pääomatuloa on siis esimerkiksi:
- vuokratulo
- myyntivoitto
- osinkotulo
- maa-aineksesta saatu tulo
- puunmyyntitulo
- eräät korkotulot
- osakesäästötililtä nostettu tuotto
- henkivakuutuksen tuotto
- elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulon pääomatulo-osuus
Ansiotulo on työllä ansaittua rahaa
Laki ei määrittele tarkasti sitä, mitä ansiotulo on. Lähtökohtana on, että ansiotuloa on kaikki muu tulo kuin pääomatulo.
Ansiotuloa on esimerkiksi:
- palkka ja siihen rinnastettavat tulo
- eläke
- sosiaaliavustukset
- apurahat
- etuudet
- elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulon ansiotulo-osuus
Palkkaan rinnastettavalla tulolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi työsuhdeauton ja työnantajan tarjoaman asunnon käyttöä sekä puhelinetua ja ravintoetua. Lisäksi lomaraha on ansiotuloa.
Verotettavia sosiaaliavustuksia taas ovat esimerkiksi työttömyyspäiväraha, sairauspäiväraha ja opintoraha. Myös työtön voi siis saada ansiotuloja erilaisten etuuksien muodossa.
Myös erilaiset apurahat katsotaan ansiotuloiksi, mutta opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteen harjoittamsita varten saatu apuraha tai stipendi voi olla verovapaata tuloa.
Apuraha on verovapaata esimerkiksi silloin, kun sen maksajana on julkisyhteisö, esimerkiksi valtio tai kunta.
💡 Moni saa nykyään tuloja myös somesta, esimerkiksi erilaisten kaupallisten yhteistöiden kautta. Myös tällainen tulo on ansiotuloa ja sitä verotetaan lähtökohtaisesti samoin kuin esimerkiksi työntekijän saamaa palkkaa.
Lue lisää: Näin teet toiminimen veroilmoituksen
Suunnittele, miten perintösi jakautuu
Laadukkaalla testamentilla voit edistää tehokasta perintösuunnittelua, jolloin perillisesi voivat esimerkiksi saada vähemmän perintöveroja maksettavaksi.
Kokeile testamentin tekoa heti – täysin ilmaiseksi!
Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulo jaetaan pääoma- ja ansiotuloon laskennallisesti
Einkeinotoiminnasta ja maataloudesta saatua tuloa verotetaan hieman eri tavoin kuin tavallisesta ansiotyöstä saatua palkkaa. Yrittäjän ja maanviljelijän saamat tulot jakautuvat sekä ansiotuloksi että pääomatuloksi.
Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulo jaetaan laskennallisesti pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Tietty prosenttiosuus katsotaan pääomatuloksi ja loput ansiotuloksi.
Miten ansiotulo ja pääomatulo siis eroavat?
Keskeisin ero tulolajien luokittelussa on siis se, miten tulo syntyy.
Ansiotuloja hankitaan lähtökohtaisesti omalla työpanoksella, kun taas pääomatuloa kerryttää olemassa oleva varallisuus eli pääoma. Lähtökohtana on se, että se mikä ei ole pääomatuloa, on ansiotuloa.
Myös tulolajien verokohtelu eroaa toisistaan
Verotuksessa jokaisen tulot jaetaan ansio- ja pääomatuloihin. Tulolajeja verotetaan eri tavalla, ja veroa maksetaan myös eri tahoille.
Ansiotulosta veroa maksetaan valtiolle, kunnalle, sekä henkilön kuuluessa evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaan, myös seurakunnalle.
Pääomatuloista veroa kertyy sen sijaan valtion kirstuun.
Ansiotuloa verotetaan progressiivisesti
Ansiotuloa verotetaan valtionverotuksessa progressiivisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että veroprosentti kasvaa tulojen kasvaessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat veroja.
Alimmillaan veroprosentti valtionverotuksessa on 12,64 ansiotulon ollessa alle 19 900 euroa vuodessa ja korkeimmillaan 44, ansiotulon ylittäessä 85 800 euroa vuodessa.
Vielä vuonna 2022 valtion veroa ei tarvinnut maksaa lainkaan, jos ansiotulojen määrä oli alle 19 200 euroa vuodessa.
Sote-uudistuksen myötä valtionverotusta kiristettiin, ja nyt veroa tulee maksaa jo ensimmäisestä eurosta lähtien. Syynä tähän on sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen kunnilta hyvinvointialueiden vastattavaksi. Hyvinvointialueet saavat rahoituksensa pääosin valtiolta.
Samalla kunnallisveroa kuitenkin leikattiin huomattavasti. Leikkauksen suuruus oli 12,64 prosenttiyksikköä. Siksi muutokset ansiotulon verotuksen tasoon olivat kokonaisuudessaan pienet.
Ansiotulosta verotettava kunnallisvero on kiinteä, ja se vaihtelee kunnittain. Vuonna 2023 kuntakohtaiset tuloveroprosentit vaihtelivat Manner-Suomessa 4,36-10,86 %:n välillä.
Myös kirkollisveron suuruus on tuloista riippumaton ja se vaihtelee kunnittain. Kirkollisveron suuruus vaihtelee 1,1-2,1 %:n välillä.
💡Miten vuorotteluvapaa vaikuttaa ansiotuloihin? Lue lisää vuorotteluvapaasta.
Pääomatulolle on olemassa kaksi veroluokkaa
Myös pääomatuloa verotetaan nykyään progressiivisesti, mutta ansiotuloa rajoitetummin.
Pääomatulon verotuksessa on vain kaksi veroluokkaa:
- Pääomatulovero on joko 30 %, kun tulosi ovat enintään 30 000 euroa,
- Pääomatulovero 34 %, kun tulosi ylittävät 30 000 euroa.
Ansiotuloista ja pääomatuloista tehtävät verovähennykset eroavat toisistaan
Ansiotulot ja pääomatulot eroavat toisistaan myös verotuksessa tehtävien vähennysten osalta. Vähennykset tehdään ennen lopullisen veron laskemista ja ne pienentävät veron määrää.
Sekä ansiotuloista että pääomatuloista on mahdollista vähentää tulon hankkimisesta aiheutuneet kulut. Ansiotuloista ja pääomatuloista tehtävät vähennykset eroavat kuitenkin osittain toisistaan.
Lisäksi ansiotuloista osa vähennyksistä tehdään viran puolesta, kun taas pääomatuloista tehtävät vähennykset tulee jokaisen itse muistaa kirjata veroilmoitukseensa.
💡 Verottaja vähentää ansiotuloista viran puolesta mm. työmarkkinajärjestöjen ja työttömyyskassojen jäsenmaksut, pakolliset vakuutusmaksut sekä ansiotulovähennyksen.
Lue lisää: ohjeet etätyön verovähennykseen ja työmatkan verovähennykseen
Ymmärtämällä pääomatulon ja ansiotulon eron, ymmärrät myös verotustasi paremmin
Suurimmat erot ansiotulon ja pääomatulon välillä liittyvät siis siihen, miten tulo syntyy ja miten sitä verotetaan. Ansiotuloa saadaan useimmiten työskentelystä, kun taas pääomatuloa saadaan muista lähteistä, kuten sijoituksista ja vuokratuloista.
Verotus kohtelee näitä kahta tuloa eri tavoin. Ansiotulot verotetaan progressiivisella verotuksella, kun taas pääomatulojen verotus toteutetaan kahdessa eri veroluokassa.
Eri ammatinharjoittajilla, kuten yrittäjillä, maanviljelijöillä, apurahatutkijoilla, sijoittajilla tai vaikkapa toimistotyöntekijöillä voi olla erilaisia tulonlähteitä, jotka vaikuttavat heidän verotukseensa ja tulonmuodostukseensa.
Oman verotuksensa ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, mikä tulo luokitellaan ansiotuloksi ja mikä pääomatuloksi.
Lue lisää