Monelle saattaa tulla myös yllätyksenä, että avioero maksaa. Avioeron hinta riippuu käytännössä käytetyistä asiantuntijoista sekä puolisoista itsestään.
Avioerot ovat paitsi henkisesti rankkoja, voivat ne usein myös olla taloudellisesti vaikeita. Taloudellisesti avioero vaikuttaa siten, että usein omaisuutta joudutaan jakamaan. Lisäksi asumisen kustannukset muuttuvat, kun ainakin toinen puolisoista joutuu muuttamaan.
Avioeron saa harvoin heti, jolloin pariskunta joutuu odottaa lakisääteisen 6 kuukauden harkinta-ajan. Lisäksi omaisuudesta riitely voi pitkittää prosessia jopa vuosilla.
Alla käymme läpi, mistä avioeron hinta koostuu vuonna 2024.
Avioeron hintaan lisätään käräjäoikeuden maksut
Kuinka paljon avioeron hakeminen maksaa kokonaisuudessaan?
Edullisimmillaan avioeron saa hintaan 310 euroa. Hintaan pakolliset Käräjäoikeuden maksut (310 €). Hinta sisältää avioerohakemuksen ensimmäisen tai toisen hakemuksen lähettämisen käräjäoikeuteen.
Käräjäoikeuden maksuihin avioeron hakija ei voi itse vaikuttaa.
Avioeron hintaan vaikuttaa myös ositus
Pariskunnan tulee hoitaa avioeron lisäksi vielä ositus, jonka hinta voi vaihdella suuresti. Ositussopimuksen teko "kotikonstein" on käytännössä mahdotonta, ellei molemmilla osapuolilla ole lakialan koulutusta.
Osituksessa aviopuolisoiden omaisuus yhdistetään ja jaetaan tasan, tai avioehdon mukaisesti. Lopputuloksena on ositussopimus, joka määrittää omaisuuden jakautumisen.
Mitä osituksessa tulee huomioida?
- Laskukaavat
- Verotus
- Velkojen huomiointi
- Omaisuuden arvottaminen
- Toiveet omaisuudesta avioeron jälkeen
💡Osituksen tarkoituksena on purkaa avio-oikeudelliset velvoitteet. Osituksen tekeminen on tärkeää, sillä muutoin ex-puolisollasi voi yhä olla avioeron jälkeen oikeus omaisuuteesi.
Voiko avioero olla maksuton?
Täysin maksuton avioero ei voi olla. Jotta käräjäoikeus voi tuomita parin avioeroon, täytyy heidän lähettää ensimmäisen ja toisen vaiheen avioerohakemukset ja maksaa hakemusten käsittelymaksut.
Edullisimmillaan avioero maksaa 310 euroa.
Osituksen hinta lakitoimisto vs verkkopalvelu
Omaisuuden osituksen kustannukset vaihtelevat noin 199–3 000 euron välillä riippuen käyttääkö pariskunta verkkopalvelua vai tuntilaskutteista juristia. Mikäli pariskunta ei pääse yhteisymmärrykseen omaisuuden jakamisesta, on vaarana, että osituksen kustannuksen nousevat hyvinkin suureksi.
Ositus voidaan tehdä vanhaan malliin tapaamisissa asianajajan tai asianajajien kanssa, jotka veloittavat tuntilaskutuksella.
Kuluttajaliiton hintavertailun (73 asianajotoimistoa) mukaan osituksen keskimääräinen hinta oli noin 1 400 euroa. Lisäksi lisätunneista laskutettiin 250–300 euroa/lisätunti.
Digitaaliset palvelut ovat laskeneet kuluttajahintoja, joten osituksesta ei enää tarvitse maksaa tuhansia euroja.
Aatoksen avioeropalvelun hinta on 199 euroa ja se sisältää omaisuuden osituksen, laadukkaan ositussopimuksen ja sähköiset allekirjoitukset asiakirjoihin.
Aatoksen avioeropalvelussa listaat helposti kaikki omaisuudet, jonka jälkeen palvelu laskee osituksen jakaantumisen. Lakineuvonta chatin tai sähköpostin kautta sisältyy samaan hintaan, joten apu on tarvittaessa aina lähellä.
Riitaisa avioero nostaa avioeron hintaa
Riitaisa avioero käy jokaisen parin lompakolle ja kalliit asiantuntijakustannukset on mahdollista jokaisen välttää. Kustannukset voivat nosta jopa tuhansiin euroihin riippuen siitä, kuinka kauan avioeroprosessi kestää.
Mikäli omaisuuden arvosta ei päästä sopuun ja arviointiin joudutaan käyttämään vielä erikseen ulkopuolista asiantuntija-apua, voi se tuoda merkittäviäkin lisäkustannuksia.
Ulkopuolista asiantuntijaa kutsutaan myös pesänjakajaksi. Tällä tavalla tehtynä ositus vie keskimäärin 1–2 vuotta – pahimmillaan useampia vuosia. Pesänjakajan käytöstä kertyy vähintään tuhansia, vaikeimmissa tapauksissa kymmeniä tuhansia euroja lisäkustannuksia.
Mikäli osapuolet eivät ole tyytyväisiä pesänjakajan tekemään jakoon, he voivat aina valittaa siitä tuomioistuimeen, joka ottaa taas oman aikansa.
Avioehtosopimus ennen eroa helpottaa omaisuuden jakamista
Omaisuuden ositus avioeron koittaessa on huomattavasti helpompaa, jos puolisoilla on ennakolta tehty avioehtosopimus.
Avioehto täytyy kuitenkin tehdä ennen avioerohakemuksen lähettämistä käräjäoikeudelle. Muista myös avioehdon rekisteröinti Digi- ja väestötietovirastolle (DVV), jolloin avioehdosta tulee lainvoimainen.
💡 Tiesitkö, että voit tehdä avioehdon ennen avioeroa?
Avioero ositukseneen Aatoksessa
Jos haluat hoitaa avioeron helposti ja edullisesti, on Aatoksen avioeropalvelu hyvä valinta.
Avioero Aatoksen palvelussa maksaa 199 euroa. Lisäksi pariskunnalle tulevat maksettavaksi Käräjäoikeuden laskuttamat pakolliset maksut (yhteensä 310 euroa).
Teidän ei tarvitse sopia aikoja ja juosta vaivaannuttavissa tapaamisissa asianajajilla, vaan voitte hoitaa avioeron omaan tahtiin samassa verkkopalvelussa – myös molemmat omalla ajallaan.
Palvelu sisältää kaiken tarvittavan avioeron hoitamiseen, jolloin voit keskittyä uuden elämän aloittamiseen. Saat myös maksutonta konsultaatiota juristeiltamme.
Hoidamme avioerohakemuksen laatimisen, hakemuksen lähettämisen käräjäoikeuteen sekä osituksen tekemisen.
Usein kysyttyjä kysymyksiä avioeron hinnasta
Alla löydät yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia avioerosta sekä sen kustannuksista.
Kuinka paljon avioeron pesänjakajan hinta on?
Pesänjakajan hinta on usein vähintään tuhansia euroja. Vaikeimmissa tapauksissa hinta saattaa nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin.
Kuinka paljon avioeron toinen vaihe maksaa?
Avioeron toinen vaihe maksaa 100 €.
Miten asunnon hinta-arvio avioerossa tehdään?
Asunnon hinta-arvion tekemiseen ei ole laissa säädettyä tapaa. Puolisot voivat sopia asunnon arvon yhdessä, käyttää kiinteistönvälittäjää tai riitaisessa tapauksessa pesänjakajaa.
Mitä avioero maksaa?
Avioero maksaa vähintään 310 euroa. Hinta sisältää Käräjäoikeuden laskuttamat maksut avioerohakemuksen käsittelystä.
Aatoksen avioeropalvelussa hoidat myös osituksen helposti. Palvelu maksaa 199 €. Käräjäoikeuden maksujen kanssa hintaa tulee yhteensä 509 euroa.
Milloin avioero tulee vireille?
Avioero astuu voimaan, kun avioerohakemuksen toinen vaihe on lähetetty käräjäoikeuteen.
Voiko avioeroa hakea yksin?
Kyllä, voi. Voit hakea avioeroa yksin tai yhdessä puolisosi kanssa.
----------
Lue lisää